Huuh.. Ajattelin tänään tehdä helpon ruoan eli ruispitsaa. Siinä ruisleivän päälle tulee kinkkua, tomaattia, tonnikalaa ja mozzarellajuustoa. Ruoka maistui miusta hieman oudolta, mutta tuli se kuiten syötyä. Ei vissiin olisi kannattanut, kun vatsa alkoikin möyryämään. Ilmeisesti joku ainesosa oli mennyt pilalle. No vessassa menikin sitten tovi ja nyt on olo aika heikko. Muutenkin tullut nukuttua liian vähän rästihommien tekemisen takia, niin olin jo valmiiksi hieman tillin tallin. Toivottavasti piina on jo ohi ja pilaantunut aines ulkona minun elimistöstä.

Huomenna pitää kokata jotain muuta, kun noita ruispitsan aineksia ei uskalla enää käyttää. Yksin ollessa en kovin kummoisia värkkää, niin ajattelin kokeilla keitettyjä perunoita ja sipuli-kananmuna-paprikapaistosta, jos se maittaisi paremmin. Tänään ei ole tullut liikuntaakaan, kun olen istunut koulutöiden parissa, mutta huomenna kävelen noin 10 km, että edes hieman tulee kuntoiltua.